Alkuhaasteiden jälkeen kaikki näyttää niin valoisalta. Rica silminnähden nauttii olostaan ja on läsnä jokaisessa hetkessä kiitollisena ja uteliaana. Arki on vakiintunut ja rauhoittunut, kesäpäivät menevät lenkkeillessä, syödessä ja lepäillessä. Uni on tehnyt Ricalle hyvää, sen pahin stressi on nyt nukuttu pois.
KAIKKI tarpeet tehdään jo ulos ja neiti osaa jopa pyytää (mennä oven eteen makuulle) jos alkaa olla vessahätä. Ruoka maistuu ja uusiinkin makuihin on tutusteltu. Nappulat on silti vielä ykkösherkku muutamalla lihanpalalla höystettynä. Nirsoksi Ricaa ei voi ainakaan sanoa, hän on jokaisella kerralla yhtä iloinen täydestä nappulakipostaan.
On ollut ihana nähdä miten lauman muut jäsenet ovat ottaneet uuden tulokkaan vastaan. 3-vuotias kiinanharjakoira Tuovi on nykyään Rican sydänystävä <3. He leikkivät ja painivat päivittäin ja ovat ilmeisen tasavertaiset kaverukset. 7-vuotias Pinja-kääpiöpinseri pitää jöötä ja komentaa jos leikki alkaa hänen mielestään näyttää liian rajulta. Tai sitten hän on vain kateellinen pikkusiskojensa leikeistä ;).
Rica ottaa kaikessa mallia siskoistaan. On hauskaa katsoa, kun kaikki tytöt istuvat rivissä ja odottavat herkkupalojaan. Hännät heiluvat pystyssä ja voi sitä riemua kun grillimakkarat tuoksuvat!
Nämä ovat onnen päiviä.
Maailmassa kaikki elolliset oliot kaipaavat rakkautta. Yhdessä oloa, lämpöä ja kosketusta. Ilman näitä elämä kuihtuu, kapenee ja haihtuu olemattomiin.
Mutta mitä kaikkea rakkaus on? Onko se vain tunne? Vaiko jotain sellaista, johon päätetään lähteä mukaan ja pysyä kyydissä?
Tätä voidaan kutsua myös sitoutumiseksi. Tahdosta olla toisen rinnalla niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Luulen, että ilman sitoutumista rakkaudesta puuttuu jokin olennainen osa. Uskon, että sitoutumisessa on siunaus.
Rakkaus on kärsivällinen. Siis silloinkin, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Pystynkö osoittamaan rakkautta myös silloin, kun toinen on rasittava, hallitsematon ja ennalta-arvaamaton?
Tämä päivä on ollut varsin haastava. Saavuimme Rica-neidin kanssa kylään, eikä kaikki sujunutkaan ihan niin kuin piti. Rica pelkää joissakin tilanteissa todella kovasti. Jopa niin kovasti, että ihmisten lahkeet ja varpaat ovat tulilinjalla. Ressukka menee ihan ihme tilaan, jossa se ei näe eikä kuule mitään. Tätä tilaa kesti tänään lähes koko päivän. Ihanat KKY:n Pia ja Maria olivat valmiita antamaan minulle konsultaatioapua ja henkistä tukea. Heidän niksinsä auttoivat hieman ja tämäkin päivä päästiin iltaan. (Kiitos heille! <3)
Rakkaus on lempeä. Kävelytin Ricaa pitkän iltalenkin, jonka jälkeen se nukahti syliini kuin vauva. Minä silittelin ja rapsuttelin sitä, se oikein kietoutui kaikin voimin kaulaani eikä halunnut että päästän siitä irti ollenkaan. Sitten kun halikiintiö oli täynnä, se meni sohvalle itsekseen uinumaan. Päässäni alkoi pyöriä, miten kertoisin blogissani päivän tapahtumat totuudellisesti mutta lempeästi.
Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa. Tänään olen mietinyt sitä, että mitähän pienelle raukalle on tapahtunut enkä voinut olla sille hetkeäkään vihainen, vaikka se aiheuttikin säikähdyksiä ja vähän pahaa mieltäkin läheisilleni. Kumpa tämän muistaisi kaikilla muillakin elämänalueilla. Emme voi koskaan tietää, mitä jollekin erikoisesti käyttäytyvälle olennolle, ihmiselle tai eläimelle, on elämässään tapahtunut. Sen tiedän, ettei kukaan ole tahallaan hankala. Käytökselle on aina syy ja mikään mielenliike ei ole sattumanvarainen.
"Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä. "
Jokaisena päivänä jonkun elämä voi muuttua. Sinun, minun, naapurin, kaupan kassatätin, presidentin, bisnesmiehen, kilpajuoksijan, ravihevosen tai vaikkapa Romanialaisen koiran. Olosuhteet voivat muuttua hetkessä joko meistä riippuvista tai riippumattomista syistä. Joskus voi käydä niin, että yksilön tai yhteisön maailma romuttuu ja toisessa hetkessä kaiken saa takaisin monin verroin. Tämä ajatus on liikuttava. Siis se, että koskaan ei ole niin pimeää, etteikö jokin ihme voisi tapahtua.
Tällainen ihme sattui eräälle pienelle avuttomalle olennolle Romaniassa. Sille, josta kukaan ei välittänyt ja joka ei pystynyt itse auttamaan itseään. Sen, jonka joka paikkaa kutisi, eikä yksikään tassu ei yltänyt raapimaan. Jostakin ilmestyi suuret armolliset kädet ja nostivat hänet turvaan. Tuosta hetkestä alkoi tuon pienen tytön matka jonnekin tuntemattomaan. Ja jonnekin paljon parempaan.
Häkkien kolinaa, ruokanaksujen rapinaa. Saisinkohan minäkin vähän?
Monenlaisia haukahduksia, inahduksia ja epämääräisiä ääniä, joita on vaikea tulkita. Missä minä olen ja miksi?
Automatkoja, lentokoneita, pelottavia ääniä. Ihmiset vaihtuvat ympärillä jatkuvasti. Mihin voi kiinnittyä, keneen voi luottaa?
Matkan pää on lopulta Jyväskylä. Pienehkö asunto, jossa odottaa pari pientä koirakaveria, pehmeä peti, nahkasohva jonka nurkkaan on ihana käpertyä ja kupit täynnä ruokaa. Tervetuloa Ricas rakas!
Minä en juurikaan usko sattumiin. Jostain syystä minä sain tuon uskomattoman olennon luokseni tänne opettamaan ja rakastamaan minua. Koen olevani siunattu ja etuoikeutettu. Haluan jakaa kanssanne joitakin välähdyksiä uudesta yhteisestä elämästämme ja ajatuksia, joita Rican kanssa elely herättää. Liittykää seuraan, jos haluatte olla mukana :).
Kommentoida saa ja keskustella, mutta toivon, että tämä olisi paikka jossa hyvä mieli voisi levitä. Ei siis angstailla täällä vaan parannetaan yhdessä maailma(a)!
<3: Sonja & Rica
