Hei arvoisat lukijani ja pahoittelut näin pitkästä hiljaisuudesta.
Meidän tiimillä on ollut hurjia elämänmuutoksia. Me nimittäin toteutettiin minun pitkäaikainen unelmani; muutimme maalle.
Kyllä kelpaa siellä karvakavereiden temmeltää. Rica nautiskelee tilasta ja uusista ihmeellisistä tuoksuista. Eipä lähde tyttö kovin kauas kotipihastaan, vaikka nyt olisi mahdollista ottaa hatkat kun koirat saavat olla vapaana pihalla.
Meillä on Rican kanssa rakentunut jotenkin erityinen suhde. Se on jotain erilaista mitä muiden koirieni kanssa. Olen oppinut Ricalta valtavasti tästä elämästä: kiitollisuudesta, tyytyväisyydestä ja nöyryydestä. Vaikka Rica elelee jo ihan lellipenskaelämää, sen kiitollisuus ja kunnioitus esimerkiksi minua, ruokaa tai lämmintä, pehmeää petiä kohtaan ei ole kadonnut mihinkään. Eikä iloisuus. Sen häntä heiluu aina kun muiden mielestä jotain ihan tavallista tapahtuu.
Ehkäpä jossain vaiheessa aloitamme uudella asuinalueellamme jonkin koiraharrastuksen. Ihan meidän lähellä on vanha navetta, jonne on rakennettu agilityhalli.
Kovasti touhuaa Rica siskonsa Tuovin kanssa. Kuvassa heidän yhteinen juttelu- ja lauleskeluhetki. Toisessa kuvassa koko tyttötiimi autuaalla levolla.
Edellisestä kirjoituksestani on jo aikaa. Viime kuukaudet ovat menneet ihmetellessä tämän erikoisen olennon suloisuutta. Olen ihmetellyt sitä, mitä rakkaus, arvostus ja turva voivat saada aikaan näin vähässä ajassa. Kaikilla ei ole ollut varmaan yhtä helppoa rescuekoiriensa kanssa, mutta minun ja Rican yhteiselo sujuu pienien alkuhaasteiden jälkeen kuin tanssi.
Ainoat asiat, joka pikkuista vielä hiukan pelottavat, ovat: 1) ääni, joka lähtee matkalaukkujen kolahduksista 2) vieraiden ihmisten liikkuminen äänekkäästi meillä kotona silloin, kun Rica on unten mailla. Uskon, että myös näistä peloista toivutaan ajan kanssa. Rican elpyminen on ollut todella nopeaa. Se näyttääkin aivan erilaiselta kuin tullessaan, saati sitten verrattuna Romania-aikoihin.
Uusia opittuja asioita ovat muun muassa luoksetulo, istuminen, maatemeno ja hyppääminen. Rica nauttii siitä, että saa olla mamille mieliksi ja temppuilla. Sen vauhti on ihan hurja välillä. Luulen, että agilityaineksia hänessä olisi. Juoksutan koiratyttölaumaani vapaana metsässä ja kaikki ovat ihmeellisesti edelleen tallella :). Rica on siis selvästikin päättänyt, että tämä on minun perheeni ja kotini.
Sinkkuihmisenä koen, että nämä tytöt todella ovat tällä hetkellä minun perheeni. Joitakin se voi säälittää tai jopa huvittaa, mutta minulle nämä pienet pirpanat ovat korvaamattomia ystäviä ja perheenjäseniä, jotka ymmärtävät sanattomat huokaukseni ja tarvittaessa nuolevat kyyneleetkin poskiltani. Rica selvästikin tunnistaa niitä tunteita, joita välillä koen yksin ollessani. Mitä myötätuntoa ja lohdutusta saankaan siltä osakseni! Luulen, että tunne on molemminpuoleinen.
Tämä kesä on ollut suloinen. Aika on mennyt siivillä. Ollaan vain lomailtu ja Rica on ollut kaikessa mukana. Mökillä, lenkillä, ruoanlaitossa, kylässäkin. On uskomatonta, miten pieni olento voi ottaa jonkun ihmisen omakseen.
Tuntuu, että minun ja Rican välinen suhde on jotakin erityistä. Kontakti, jonka olen saanut tähän koiraan on jotenkin syventynyt hyvin nopeasti. Olen ymmärtänyt sen, että jokaisella on tarve ja halu kuulua jollekin. Jos sitä omaa turvallista kiintymyssuhdetta ei ole ollut tai sen on menettänyt, tämä tarve korostuu ja muuttuu kivuksi jossain vaiheessa. Jotkut puhuvat "orpouden kivusta" tai "osattomuudesta".
Tällä asialla on myös kääntöpuoli. Menettänyt osaa arvostaa sitä, että saa jälleen kuulua jollekin. Luulen, että Rican kohdalla on kyse juuri tästä. Hän tietää ja tuntee, että on nyt osa meidän perhettä ja etten minä ole menossa minnekään. Turvallisesta kiintymyksestä käsin mahdollistuu myös uusien, pelottavienkin asioiden opettelu.
Kun Rica tuli minulle, hän pelkäsi ja stressasi autossa aivan tolkuttomasti. Kuola valui Niagaran putousten lailla ja oksennus tuli viimeistään kun autosta pääsi ulos. Useimmiten kuitenkin autoon. (Näin kesäkuumalla tuoksu on muuten hurmaava!) Tällä hetkellä tilanne on aivan toisenlainen: Rica hyppää itse häntä pystyssä autoon ja alkaa vedellä nokosia välittömästi kun auto käynnistyy. Välillä se saattaa vilkaista, että olenko siinä edelleen. Näitä vilkaisuja saattaa tapahtua myös yöllä: kun Rica näkee minut, sen ilme kirkastuu, häntä heilahtaa muutaman kerran ja sitten voi käydä turvallisesti takaisin unille.
Tulee kovin kiitollinen olo siitä, miten suhde Ricaan on rakentunut. Ja siitä, että olen onnistunut kohtelemaan tuota pientä ystävää niin, että olen saanut sen luottamuksen.
Katsoin erinomaisen hienon dokumentin miehestä, joka osasi ihmeellisellä tavalla käsitellä hevosta kuin hevosta. Minussa heräsi halu kokea jotakin samantyyppistä koirieni kanssa. Tämän miehen rankka elämä oli tehnyt hänestä riittävän herkän aistimaan sen, miten eläintä tulee kohdella, että sen kanssa voi elää suloisessa harmoniassa. Väkivallattomuus ja kunniotus ovat ne avaimet. Koskettavaa!
Suosittelen: http://areena.yle.fi/tv/1950626
Alkuhaasteiden jälkeen kaikki näyttää niin valoisalta. Rica silminnähden nauttii olostaan ja on läsnä jokaisessa hetkessä kiitollisena ja uteliaana. Arki on vakiintunut ja rauhoittunut, kesäpäivät menevät lenkkeillessä, syödessä ja lepäillessä. Uni on tehnyt Ricalle hyvää, sen pahin stressi on nyt nukuttu pois.
KAIKKI tarpeet tehdään jo ulos ja neiti osaa jopa pyytää (mennä oven eteen makuulle) jos alkaa olla vessahätä. Ruoka maistuu ja uusiinkin makuihin on tutusteltu. Nappulat on silti vielä ykkösherkku muutamalla lihanpalalla höystettynä. Nirsoksi Ricaa ei voi ainakaan sanoa, hän on jokaisella kerralla yhtä iloinen täydestä nappulakipostaan.
On ollut ihana nähdä miten lauman muut jäsenet ovat ottaneet uuden tulokkaan vastaan. 3-vuotias kiinanharjakoira Tuovi on nykyään Rican sydänystävä <3. He leikkivät ja painivat päivittäin ja ovat ilmeisen tasavertaiset kaverukset. 7-vuotias Pinja-kääpiöpinseri pitää jöötä ja komentaa jos leikki alkaa hänen mielestään näyttää liian rajulta. Tai sitten hän on vain kateellinen pikkusiskojensa leikeistä ;).
Rica ottaa kaikessa mallia siskoistaan. On hauskaa katsoa, kun kaikki tytöt istuvat rivissä ja odottavat herkkupalojaan. Hännät heiluvat pystyssä ja voi sitä riemua kun grillimakkarat tuoksuvat!
Nämä ovat onnen päiviä.
Maailmassa kaikki elolliset oliot kaipaavat rakkautta. Yhdessä oloa, lämpöä ja kosketusta. Ilman näitä elämä kuihtuu, kapenee ja haihtuu olemattomiin.
Mutta mitä kaikkea rakkaus on? Onko se vain tunne? Vaiko jotain sellaista, johon päätetään lähteä mukaan ja pysyä kyydissä?
Tätä voidaan kutsua myös sitoutumiseksi. Tahdosta olla toisen rinnalla niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Luulen, että ilman sitoutumista rakkaudesta puuttuu jokin olennainen osa. Uskon, että sitoutumisessa on siunaus.
Rakkaus on kärsivällinen. Siis silloinkin, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Pystynkö osoittamaan rakkautta myös silloin, kun toinen on rasittava, hallitsematon ja ennalta-arvaamaton?
Tämä päivä on ollut varsin haastava. Saavuimme Rica-neidin kanssa kylään, eikä kaikki sujunutkaan ihan niin kuin piti. Rica pelkää joissakin tilanteissa todella kovasti. Jopa niin kovasti, että ihmisten lahkeet ja varpaat ovat tulilinjalla. Ressukka menee ihan ihme tilaan, jossa se ei näe eikä kuule mitään. Tätä tilaa kesti tänään lähes koko päivän. Ihanat KKY:n Pia ja Maria olivat valmiita antamaan minulle konsultaatioapua ja henkistä tukea. Heidän niksinsä auttoivat hieman ja tämäkin päivä päästiin iltaan. (Kiitos heille! <3)
Rakkaus on lempeä. Kävelytin Ricaa pitkän iltalenkin, jonka jälkeen se nukahti syliini kuin vauva. Minä silittelin ja rapsuttelin sitä, se oikein kietoutui kaikin voimin kaulaani eikä halunnut että päästän siitä irti ollenkaan. Sitten kun halikiintiö oli täynnä, se meni sohvalle itsekseen uinumaan. Päässäni alkoi pyöriä, miten kertoisin blogissani päivän tapahtumat totuudellisesti mutta lempeästi.
Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa. Tänään olen mietinyt sitä, että mitähän pienelle raukalle on tapahtunut enkä voinut olla sille hetkeäkään vihainen, vaikka se aiheuttikin säikähdyksiä ja vähän pahaa mieltäkin läheisilleni. Kumpa tämän muistaisi kaikilla muillakin elämänalueilla. Emme voi koskaan tietää, mitä jollekin erikoisesti käyttäytyvälle olennolle, ihmiselle tai eläimelle, on elämässään tapahtunut. Sen tiedän, ettei kukaan ole tahallaan hankala. Käytökselle on aina syy ja mikään mielenliike ei ole sattumanvarainen.
"Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä. "
Jokaisena päivänä jonkun elämä voi muuttua. Sinun, minun, naapurin, kaupan kassatätin, presidentin, bisnesmiehen, kilpajuoksijan, ravihevosen tai vaikkapa Romanialaisen koiran. Olosuhteet voivat muuttua hetkessä joko meistä riippuvista tai riippumattomista syistä. Joskus voi käydä niin, että yksilön tai yhteisön maailma romuttuu ja toisessa hetkessä kaiken saa takaisin monin verroin. Tämä ajatus on liikuttava. Siis se, että koskaan ei ole niin pimeää, etteikö jokin ihme voisi tapahtua.
Tällainen ihme sattui eräälle pienelle avuttomalle olennolle Romaniassa. Sille, josta kukaan ei välittänyt ja joka ei pystynyt itse auttamaan itseään. Sen, jonka joka paikkaa kutisi, eikä yksikään tassu ei yltänyt raapimaan. Jostakin ilmestyi suuret armolliset kädet ja nostivat hänet turvaan. Tuosta hetkestä alkoi tuon pienen tytön matka jonnekin tuntemattomaan. Ja jonnekin paljon parempaan.
Häkkien kolinaa, ruokanaksujen rapinaa. Saisinkohan minäkin vähän?
Monenlaisia haukahduksia, inahduksia ja epämääräisiä ääniä, joita on vaikea tulkita. Missä minä olen ja miksi?
Automatkoja, lentokoneita, pelottavia ääniä. Ihmiset vaihtuvat ympärillä jatkuvasti. Mihin voi kiinnittyä, keneen voi luottaa?
Matkan pää on lopulta Jyväskylä. Pienehkö asunto, jossa odottaa pari pientä koirakaveria, pehmeä peti, nahkasohva jonka nurkkaan on ihana käpertyä ja kupit täynnä ruokaa. Tervetuloa Ricas rakas!
Minä en juurikaan usko sattumiin. Jostain syystä minä sain tuon uskomattoman olennon luokseni tänne opettamaan ja rakastamaan minua. Koen olevani siunattu ja etuoikeutettu. Haluan jakaa kanssanne joitakin välähdyksiä uudesta yhteisestä elämästämme ja ajatuksia, joita Rican kanssa elely herättää. Liittykää seuraan, jos haluatte olla mukana :).
Kommentoida saa ja keskustella, mutta toivon, että tämä olisi paikka jossa hyvä mieli voisi levitä. Ei siis angstailla täällä vaan parannetaan yhdessä maailma(a)!
<3: Sonja & Rica
